Деймън

Terveys ja hoito

Automaattisesti käännetty (virheet mahdollisia)

Tämä on Damon. Kaksi vuotta odottamista... Kaksi vuotta ilman yhtäkään "Hän on minun kissani." Kutsun häntä enkeliksi, koska huolimatta kaikesta, mitä hän on kokenut, hän ei ole menettänyt kykyään rakastaa. Kun hän tuli meille, hän kantoi mukanaan kipua. Kastrasimme hänet, poistimme ongelmallisen silmän ja hoidimme hänen hampaansa. Pikkuhiljaa kaikki, mikä häntä vaivasi, jäi menneisyyteen. Ja sitten tapahtui kaunein muutos. Ei hänen ulkonäössään, vaan hänen sielussaan. Damon ei enää elä kivussa. Hänen musta pieni kehonsa ei ole enää kireä. Sen sijaan hän etsii ihmiskättä, käpertyy, kehrää ja näyttää kaiken sen hellyyden, joka on ollut piilossa kärsimyksen takana niin pitkään. Mutta... yli kahden vuoden ajan kukaan ei ole valinnut häntä. Mustat kissat jäävät usein viimeiseksi. Ja Damon odottaa. Kärsivällisesti. Päivä päivältä. Vuosi vuodelta. Eikö ole ketään, joka näkee sen, mitä me näemme? Ei puuttuvaa silmää. Ei arpia. Vaan valtavaa sydäntä, joka odottaa rakastamista. Olkoon joku siellä, joka sanoo: "Damon, on aika mennä kotiin." Sisäisesti ja ulkoisesti madotettu. Ei rokotuksia vielä. Erinomaisten hygieniakäytäntöjen kanssa. Hän on elänyt pienessä huoneessa yli vuoden. Ei siksi, että hän on "ongelmallinen", vaan koska elämä on järjestäytynyt näin. Tänään Damon on 4,2 kiloa rakkautta. Musta, mutta valkoisten karvojen läikittämä - ikään kuin elämä olisi jättänyt jälkiä häneen ja hän on hyväksynyt ne. Tietenkin hän tulee toimeen muiden kissojen kanssa. Etsin ihmistä. Sellaista, joka ymmärtää, että joskus hellimmät olennot ovat niitä, jotka ovat odottaneet pisimpään. Damonilla ei ole kiire. En minäkään. Mutta uskon, että jossain on paikka, jossa se ei ole "väliaikainen ratkaisu", vaan koti.